Anna-Mari
Olen Anna-Mari, helsinkiläinen joogaopettaja, kirjoittaja ja sisällöntuottaja. Uskon että elämä – ihan niin kuin joogaharjoituskin, on ikuinen tutkimusmatka.

Jooga – ikuisesti muuttuva matka
Minulle jooga on ennen kaikkea ikuisesti muuttuva matka omassa kehossa.
Haluan joogatunneillani kannustaa uteliaisuuteen suhteessa omaan kehoon, kuuntelemaan kehoa ja sen hienovaraisia viestejä. Liikkumaan oman kehon ehdoin.
Olen omakohtaisesti saanut joogasta ja meditaatiosta apua ja työkaluja mm. läheisriippuvuus– suhteesta toipumiseen, ahdistuneisuuteen, maadoittumisen & turvan tunteen vahvistamiseen, omiin rajoihin, autenttisen elämänpolkuni löytämiseen, tunnetyöhön ja tarkkaavuus– & keskittymishäiriöön. Näistä syistä haluan välittää joogan ja meditaation sanomaa ja hyötyjä eteen päin joogatunneillani käyville.
Joogaretriittieni muuttuvat teemat nousevat mm. yllämainituista aiheista eli autenttiseen elämääni perustuvista kokemuksista ja oppitunneista.
Joogan opetustyyliäni on kuvailtu intuitiiviseksi, lempeäksi, maadoittavaksi sekä terapeuttiseksi.
Rakastan opiskelua ja kouluttaudun jatkuvasti sekä itsenäisesti että erilaisilla syventävillä joogaopettajakursseilla. Taustani on sosiologiassa, sukupuolentutkimuksessa ja journalismissa, ja yhdistän opetuksessani ainutkertaisin tavoin kaikkea opiskelemaani.

Parantava ääni
Taustani on tanssissa ja joogatuntieni tärkeä elementti on joogaharjoitusten tunnelmaa kannatteleva äänimaailma.
Koen että ääni on portti näkymättömään maailmaan, korkeampaan tietoisuuden tasoon ja transofrmatiiviseen tilaan missä kehomieli voi parantua ja uudistua. Tämän takia kaikilla joogatunneillani on läsnä rakkaudella luotu musiikki/soittolista.
Koska olen aina rakastanut musiikkia, olen äärimmäisen kiitollinen siitä että olemme voineet luoda ensimmäisen suomenkielisen meditaatioalbumin "Puutarhassa" yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Albumin äänimaailman on säveltänyt äänitaiteilija Jaakko Autio. Voit kuunnella Puutarhassa –meditaatioalbumin Spotifyssa.

I’ve learned that people will forget what you said, people will forget what you did, but people will never forget how you made them feel.
Maya Angelou

Embodied-tyylisuunta
Opetukseni ammentaa inspiraation eri opettajien kanssa opiskelemastani embodied -tyylisuunnasta, joka korostaa kehon sisäistä kokemusta ulkoisten jooga-asentojen linjausten sijaan ja yhdistää jooga-asentoihin eli jooga asanoihin somaattisen, kehon sisältä ulospäin ohjautuvan vapaan liikkeen.
Somaattinen liike on mielen läsnäoloa vaativaa kehollista harjoittelua. Se herättää ja vahvistaa kykyä tuntea ja auttaa löytämään ja valjastamaan omassa kehossa asuva parantava voima.
Joogan ja klassisen tantran (nondual shaivatantra) opiskelu on elämäntapani ja opiskelen jatkuvasti lisää sekä itsenäisesti että erilaisilla syventävillä joogaopettajakursseilla. Opiskelen esimerkiksi parhaillaan seasonal yin joogaa ja joogaterapiaa/aromayin joogaa.
Jos haluat tehdä yhteistyötä kanssani, ota minuun yhteyttä ja ideoidaan yhdessä.

Koulutukset
- Embodied Mama Teacher training. Satu Tuomela (2021)
- Seasonal yin yoga & aroma yin: metal element. 60h. Clare Gates-Sjöblom (2019)
- Advanced teacher training – Depth (Yin & Yang, Chinese medicine) 100h. Satu Tuomela (2019)
- Embodied flow advanced teacher training – Mind module 100h Tara Judelle (2017)
- Embodied Immersion 50h. Tara Judelle (2016)
- Embodied flow advanced teacher training – Vessel 100h. Satu Tuomela (2016)
- Joogaopettajan perusopinnot (RYT 200) Authentic flow & yin. Satu Tuomela & Tiina Mankki (2016)